Vanuatu

Tätä matkaa oli odotettu ja hehkutettu ja kyllä se täytti ja ylitti odotukset kirkkaasti.

Lähdetäänpä liikkeelle perusasioista, sillä sen verran on tullut kyselyä, että minne ihmeeseen sitä olin kahden muun Suomi-vaihtarin, Millan ja Priskan, kanssa lähdössä. Vanuatu on siis Tyynellä Valtamerellä sijaitseva maa, joka koostuu 80 pienestä saaresta. Se sijaitsee noin 1700 km itään Australiasta ja aika lähellä useampien ehkä tuntemaa Fijiä. Idea tästä reissusta syntyi niinkin yksinkertaisesti kuin halpojen lentojen myötä, ja totesimme samassa, että eihän sitä tarvitse tentteihin valmistavaa lukuviikkoa täälläkään, koska ei sellaista Suomessakaan ole.

Lensimme maan pääkaupunkiin Port Vilaan Efaten saarelle, jossa yövyimme suurimman osan ajasta. Koska saavuimme lauantai-iltana suurin osa paikoista oli silloin ja seuraavana päivänä kiinni, joten nautimme lähinnä hotellin uima-altaasta ja kiersimme kaupungin kävellen. Heti alusta asti oli täysin selvää, että nyt ollaan oikeasti kehitysmaassa, kortilla pystyi maksamaan hyvin harvoissa paikoissa (ja 5 % lisämaksulla), seteleissä riitti nollia, pääkatu oli täynnä kuoppia ja jalkakäytävä hiekkaa. Autoista puuttui suurimmaksi osaksi turvavyöt ja todennäköisesti joku ikkuna. Ja olihan sinne apteekkiinkin uponnut toista sataa erilaisiin estolääkkeisiin ja rokotteisiin ennen reissua. Lisäksi sain kuulla australialaisilta ensihoitajaopiskelijoilta, jotka tekivät avustustyötä Vanuatulla, että en kuulemma todella halua vierailla paikallisessa sairaalassa ja kuulemma turistit yleensä hoidetaan auttavaan kuntoon Australian ja USA:n rahalla pyörivässä klinikassa ja lennätetään ensimmäisellä lennolla pois saarelta Australiaan tai Uuteen-Seelantiin. Lisäksi kuulemma todelliset hätätapaukset hoidetaan Brisbanesta käsin lääkintälentokoneella. Ei kyllä ollut hirveän mukava ajatus, että siellä kun olisi jotain sattunut, niin lähin kunnollinen hoitopaikka olisi täällä Brisbanessa lähes kotini naapurissa oleva sairaala ja sieltä katsottuna 3 tunnin yhdensuuntaisen lennon päässä. No kaikki meni onneksi hyvin. Turistihotellit olivatkin siis aika raju vastakohta sille, mitä näkyi niiden pihojen ulkopuolella. Karuutta pahensi vielä se, että käytännössä koko maa oli tuhoutunut puoli vuotta sitten sykloonissa ja jälleen rakennukseen ei vain vieläkään ollut löytynyt rahaa. Tämä myös todennäköisesti selitti turistien vähyyden ja lukuisat unicefin avustusteltat, joita näimme ympäri saaria.

Hotellin allas

Ja nyt alkaa sitten hehkutus, rahallisen kurjuuden vastapainoksi maa on kirkkaasti luonnoltaan kaunein ja ihmeellisin, jossa olen käynyt. Maanantaina suuntasimme Mele Cascades -nimisille vesiputouksille. Päätimme mennä sinne bussilla ja hotellin respasta meille kerrottiin, että Vanuatulla kaikki autot, joilla on B rekisterikilvessä ovat busseja. Niimpä siis viitoimme itsellemme vaan yhden tämmöisen rämäpikkubussin ja sovimme kuljettajan kanssa matkan hinnasta. Toimiva KutsuPlus-systeemi siis. Vesiputoukset olivat todella hienot ja niiden alla oli kiva uida (ja leikkiä juuri saamallani GoProlla :D).

Vesiputoukset

Tiistai oli reissun kohokohta, tulivuoripäivä! Meidät haettiin aamulla taas rämäisellä pikkubussilla ja menimme Vanuatun lentokentällä, jossa meitä odotti 6-paikkainen Cessna 206 pienkone. Sillä sitten lensimme noin 1,5 h matkan syrjäiselle Tanna-Saarelle. Oli kyllä unohtumaton kokemus lentää tuollaisella pikkukoneella, ja onneksi yllättävän turvallisen tuntuista. Olin panikoinut lentoa monta viikkoa etukäteen. Lennon kohokohta oli tulivuoren, mt. Yasurin, kraaterin yli lentäminen.

Lähdössä lentämään

Tulivuoren juurella

Laskeuduttuamme saarelle, lähdimme ajamaan viidakon halki nelivedoilla tulivuorta kohti. Matka kesti 2,5 h ja oli todella töyssyistä, mutta onneksi kuljettajamme oli mukava mies ja kertoi jotain myös paikallisista kylistä, joita ohitimme. Vihdoin saavuimme perille ja äänet säikäyttivät meidät pahankertaisesti. Jokakerta, kun laavaa syöksähti jommasta kummasta tulivuoren kahdesta kraaterista, ääni muistutti hirveää ukonilmaa. Kipusimme noin vartin ylöspäin jyrähdysten saattelemana ennen kuin saavutimme tulivuoren yläreunan. Näky oli ehkä tähän astisen elämäni hienoimpia ja parani vain illan pimetessä, jolloin laava hehkui vielä hienompana. Oltuammme siellä pari tuntia aloitimme matkan takaisin päin hotellillemme, joka oli saaren toisiksi paras, koska siellä oli sähköä. Pienestä nuhjuisuudesta huolimatta rakastuimme kaikki tähän majapaikkaan ja nukuimme tyytyväisinä hyttysverkkojen (prinsessaverkkojen) alla. Saimme myös illalliseksi mahtavaa paikallista kalaa.

Ja huipulla

Seuraavana aamuna lensimme takaisin pääkaupunkiin ja bussiseikkailimme kahdelle saaren kauneimmista uimapaikoista, Blue Lagoonille ja Eton Beachille.

Blue Lagoon

Torstai oli päivä, jota itse odotin, sillä olimme päättäneet vuokrata auton ja edellisen kerran olin ajanut Suomessa. Vuokrasimme pienen nelivedon ja lähdimme kiertämään saarta. Ajaminen oli todella helppoa, koska muuta liikennettä oli aika vähän, mutta välillä tiestä saattoi olla sortuneena toinen kaista tai muuta vastaavaa. Tämä roadtrip vei omalta osaltani täysin pohjan Selviytyjät tv-sarjalta, sillä ohitimme rannan, jolla ohjelmaa oli kuvattu, asvalttitietä pitkin. Vierailimme myös paikallisessa kahvitehtaassa, ja kun olimme menossa näköalapaikkaan, satuimme yllättäen keskelle paikallista kylää ja hautaijaisseremoniaa. Oli aika hienoa etäältä seurata tilaisuuden yhteisöllisyyttä. Lisäksi saimme yhden paikallisen naisen oppaaksemme näköalapaikalle ja oli kiehtovaa kuulla paikallisten arkielämästä, ruoista, taloista ja koulunkäynnistä. Matkan aikana saimme lisäksi paljon huomiota osaksemme, sillä Vanuatulla naiset eivät aja autoa ja meitä oli kolme Suomi-tyttöä ratin takana.

Viimeisen kokonaisen päivän vietimme Hideaway Islandilla, joka oli posiitivinen yllätys. Saaren rannassa oli paljon korallia ja kaloja, ja paikka veti vertoja jopa Isolle Valliriutalle. Löysin myös vihdoin Nemon, jota en ollut Cairnsissa nähnyt.

Siinä se Nemo on, jos katsoo tarkasti

Kaiken kaikkiaan reissu oli aivan mahtava ja herätti käsittämättömän paljon ajatuksia.

P.S Enää 1,5 viikkoa vaihtoa jäljellä, paniikki!  

Perheen vierailu, Noosa ja Fraser Island

Kolmisen viikkoa sitten perheeni tuli vihdoin käymään täällä kahdeksi viikoksi ja sain esitellä heille Brisbanea ja Australian itärannikkoa. Varsinkin siskoa oli hirveä ikävä ennen vierailua, mutta silti tuntui aluksi vähän oudolta, että nyt se perhe on täällä eikä 15 000 kilometrin päässä. Ensimmäiset päivät vietimme Brisbanessa ja kävimme South Bankin puistossa, shoppailemassa Queen Street Mallilla ja risteilimme ilmaisella kaupungin Cityhopper-lautalla Brisbane-jokea edestakaisin ja ihailimme pilvenpiirtäjien muodostaa siluettia yötaivasta vasten. Itselle ehkä hienoimpana asiana tässä ajasssa oli se, että sain vaihtaa hetkeksi  perusruokavalioni, itse tehdyn pastan ja jauhelihakastikkeen, ravintolaruokaan. Alkupäivinä tulikin syötyä mm. pehmeäkuorisia rapuja ja käytyä ihanassa suklaakahvilaketjussa, Max Brennerillä, jälkiruoalla. Sieltä saa kaikkea suklaista ja suklaa on superherkullista (ja täyttävää) belgialaista suklaata. Otimme perheellä aika klassiset vohvelit suklaakastikkeella. Hyvää oli!

Nam!

Torstai aamuna lähdin sitten perheen mukaan pitkälle viikonloppureissulle (ja skippasin koulun, koska vaihto). Suuntasimme aluksi noin tunnin matkan päähän Australia Zoohon, joka on krokotiilimiehen Steve Irwinin perustama ja elää yhä täysin hänen muistolleen. Vaikka en varsinainen eläintarhafani olekkaan, tuon paikan krokotiili- ja tiikerishowt olivat aivan huippuja.

Krokotiilishow

Eläintarhasta matka jatkui Noosaan, joka on rantakaupunki ja kuuluisa helpoista surffausolosuhteista. Ihastuin itse tähän kaupungiin kertaheitolla ja melkein masennuin kun tajusin, että hetkinen vaihdossahan ei ole enää vapaita viikonloppuja jäljellä, jolloin voisin uudestaan siellä käydä. Perjantai päivä meni surffatessa, ja todella aallot ja ranta siellä tekivät surffaamisesta todella helppoa. Tätä todistaa ehkä parhaiten se, että siskoni nappasi heti ensimmäisen aaltonsa ja oppi tekemään käännöksiä ensimmäisellä surffikerralla. (Vertaa minun ensimmäiseen surffikertaani, jossa pääsin kaksi kertaa seisomaan laudalle ja olin täynnä mustelmia seuraavan viikon ajan).

Surffaus alkaa pikkuhiljaa sujua

Lauantai aamuna lähdimme kuolettavan aikaisin kohti Fraser Islandia. Kyseessä on maailman suurin hiekkasaari, pituutta saarella on yli 100 km ja hiekkaa enemmän kuin Saharassa. Olimme päättäneet etukäteen, että menemme sinne valmiilla kiertueella, jotta vältymme kaikelta suunnittelutyöltä. Jos saarelle haluaa mennä omatoimisesti pitää vuokrata nelivetoauto, hommata sille luvat ja perehtyä vuorovesikortteihin, sillä osat teistä ovat tiettyinä aikoina veden alla. Valmis tour oli siis huomattavasti stressittömämpi (ja bonuksena vältyimme perheriidoilta).

Nähtiin dingoja

Minut yllätti se, että jo saarelle pääsemiseen tarvitsi nelivedon, sillä minkäänlaista satamaa ei ollut. Lautta vaan ajoin ikään kuin karille hiekkarannalle ja siitä sitten ajettiin kyytiin. Saarelle päästyä sen hiekkamoottoritie ylitti kaikki odotukseni. Autot siis vain ajoivat hiekkarannalla yli 80 km/h. Sama yli 100 km hiekkaranta toimi myös lentokenttänä. Tour kiersi kaikki saaren päänähtävyydet: Lake McKenzien, Eli Creekin, laivanhylyn ja Pinnacles nimisen värikkään kalliomuodestelman. Oma kohokohta oli kuitenkin villien dingojen ja delfiinien näkeminen.

Autotie :D

Lake McKenzie

Pois lähtiessä vierailimme vielä mantereen puolella Rainbow Beachilla, joka oli tietysti tutalaiselle mukava paikka. Nimensä ranta on saanut värikkäistä kallioista, jotka reunustavat sitä. ''

Tämän jälkeen minun oli palattava arkeen ja perheeni lähti pohjoisemmaksi katselemaan Isoa Valliriuttaa, jonka olin jo itse aikaisemmin katsastanut. Onneksi sain perheeni vielä päiväksi takaisin Brisbaneen ennen heidän paluulentoa ja pääsin juhlistamaan siskon synttäreitä, jotka osuivat tuolle päivälle. Kävimme syömässä noin 20 minuutin matkan päässä keskustassa olevilla eat street markets - markkinoilla. Nuo markkinat pidetään joka pe ja la ilta ja sieltä saa ruokaa tajuttoman monesta ruokakojusta aina saksalaisista bratwursteista japanilaiseen pitsaan ja jälkkäreihin. Voin todella suositella paikkaa kaikille, jotka tulevat Brisbaneen.